Post by Kari JarvinenHii, ehdin!1!!
Tein kolmen tunnin pikavisiitin Hesaan, josta hieman reilun tunnin
istuin selaamassa facebookeja.
Hähä, sit mä nappasin ehkä maailman röyhkeimmällä tavalla ekan ja
viimeisen kuvan mukaan (jota en siis olisi tehnyt, jos näyttely ei
sulkeutuisi huomenna - ja kysyin myös galleristilta pluvan:). Ja plus
muutaman muun, jotka näytti hyveilt.
Hii! Kiitos!
Tulihan sitä pohdittua, että olis hiukan nololta näyttänyt,
jos joku olisi avajaisissa ostanut sen viimeisen.
"Et siis jaksanutkaan loppuun asti?"
Post by Kari JarvinenNii, ja siellä oli mun itseni lisäks hetken aikaa muuten yks toinenkin -
semmoinen myöhäiskeski-ikäinen nainen, joka ei signeerannut
vieraskirjaa. Mut katteli niitä kuvei.
Että kyl siellä porukkaa näytti käyvän, niinq...
Äärimmäisen kriittisesti kuvia tarkasteltuani tulin siihen
lopputulokseen, että taiteellisessa mielessä laadukkainta jälkeä syntyi
keskimäärin siellä jossain seitsemän- ja kahdeksantuhannen välillä.
Joo, silloin tuntui hyvältä eikä ollut enää kiireen tuntua
- joka palasi kyllä sitten viimeisillä viikoilla viimeisiä tehdessä.
Onneksi sain uuden japanilaisen siveltimen loppua varten,
joka toi hiukan inspistä silkalla itsepäisyydellään,
kun käyttäytyi miten lystäsi.
Aasian mestarit eivät vitsaile, kun käskevät tekemään kymmenentuhatta
kuvaa ennen kuin voi alkaa luulla osaavansa mitään.
Sivellin ja muste ovat armottomia heikkouksien paljastajia.
Öljyvärejä voi nyhrätä melkein rajattomasti viHreitä peittäessään.
Suurtenkin länsimaiden mestarien kuvat paljastavat röntgenissä
runsaasti korjailua.
Tussitöissä virheet korjataan aloittamalla alusta tai selittämällä
jotain elävästä viivasta, joka luovasti tulkitsee todellisuutta
omalla tavallaan. Arvannet kumpaa suosin. Hehe.
Post by Kari JarvinenHauskasti se kuvien järkyttävä määrä muuten realisoituu tajuntaan vasta
siinä vaiheessa, kun seisoo itse sen mappihyllyn vieressä ja alkaa
funtsimaan...
Mulle se realisoitui, kun odottivat kasassa kuljetusta täällä:
kuutiometri kuvia...